Rehellisesti sanottuna minua ärsyttää ja naurattaa joka kerta, kun näen autovalmistajien tekevän "aluekohtaisia erikoisversioita".

Erityisesti meidän täkäläiset kuluttajat tuntuvat aina olevan valintatilanteessa, ja aina muiden laatimien kysymysten edessä – miten tämän kestää?

Viimeksi Honda teki minulle päänvaivaa, en oikein tiedä mitä sanoa.

Maamiehet kotimaassa eivät ehkä tiedä, että Yhdysvalloissa myytävä CR-V ei taida olla sama asia kuin meillä kotimaassa.

En tarkoita ulkonäköä, sisustusta tai muita näkyviä juttuja, vaan sydäntä, eli voimalinjaa.

Yhdysvalloissa CR-V:n hybridiversio myy varsin hyvin, 204 hevosvoimaa, virallinen yhdistetty kulutus jopa 40 MPG, mikä on noin 5,8 litraa sadalla kilometrillä.

Käytännössä kaikki tietävät, että erityisesti moottoritiepainotteisessa ajossa kulutus on mitä on.

Hinnasta puheen ollen, hybridin perusmalli Sport Hybrid maksaa noin 35 000 dollaria.

Ihan ok, eikö? Mutta ongelma on, että näin "naapurin lapsen" – Kiinan CR-V e:PHEV, lataushybridiversion.

Tämä juttu on aika mielenkiintoinen.

Siinä on 2,0 litran moottori ja sähkömoottori, yhteisteho 181 hevosvoimaa, mikä näyttää hieman pienemmältä kuin amerikkalaisen hybridin.

Mutta tässä tulee se tärkeä juttu: siinä on melkoinen akku, jolla voi ajaa pelkällä sähköllä yli 70 kilometriä.

Mitä yli 70 kilometrin sähköinen toimintamatka tarkoittaa?

Se tarkoittaa, että jos kotona voi ladata, ja päivittäinen työmatka on tämän matkan sisällä, voi autoa ajaa täysin sähköautona – huoltoasemalla ei ehkä tarvitse käydä kertaakaan kuukaudessa.

Tämä on paljon mukavampaa kuin meidän hybridimme, jossa sähköä voi käyttää vain liikkeellelähdössä ja matalilla nopeuksilla.

Ja vaikka akku tyhjenisi, siitä tulee tavallinen bensiini-sähköhybridi, jonka virallinen kulutuslukema on pelottavan alhainen – toki se kannattaa ottaa varauksella, käytännössä se on varmasti korkeampi, mutta pohja on kunnossa, ei se huono ole.

Vielä ärsyttävämpää on hinta. Katsoin joitain kiinalaisia myyntisivustoja, ja siellä e:PHEV:n hinta muunnettuna on noin 20 000 dollarista alkaen.

Tämä hinta ei tietenkään ole välttämättä tarkka, mutta vaikka virallinen ohjehinta olisi korkeampi, verrattuna meidän yli 30 000 dollarista alkavaan tavalliseen hybridiin, tämä hinta-laatusuhde...

Varusteetkaan eivät näytä huonoilta – 360 asteen panoraamakamera, aktiiviset turvajärjestelmät, kaikki on mukana.

Katsoin ulkomaisia media-arvosteluja, ja niissäkin sanottiin, että auto on mukava ja hiljainen ajaa, tilava, ja kaikki ne hyvät puolet, joita perhe-SUV:ssa pitää ollakin.

Niinpä herää kysymys: miksi näin houkuttelevaa autoa ei myydä Yhdysvalloissa?

Oma veikkaukseni on yhtäältä markkinastrategia. Honda ehkä ajattelee, että latauspisteet eivät ole Yhdysvalloissa vielä niin yleisiä, tai kuluttajat eivät ole täysin omaksuneet lataushybridejä.

CR-V myy Yhdysvalloissa ihan hyvin – vaikka Toyota RAV4 on aina edellä, sitä myydään silti satojatuhansia vuodessa, vakaasti.

Kun kerran rahaa tulee helpolla, miksi nähdä vaivaa uuden tuotantolinjan tuomiseksi ja lataushybridin kehittämiseksi?

Toisaalta kyse on ehkä kustannuksista ja katteesta. Iso akku nostaa kustannuksia, ja jos Yhdysvaltain markkinoilla halutaan pitää kilpailukykyinen hinta, kate ei ehkä näytä niin hyvältä.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että meillä kuluttajilla ei ole valinnanvaraa.

He antavat polttomoottoriversion, antavat bensiini-sähköhybridin, ja sinun pitää valita näiden kahden välillä. Se optimiratkaisu – jolla voi tankata, ladata, ajaa lyhyet matkat sähköllä ja pitkät matkat polttoaineella – anteeksi vain, me emme ansaitse sitä.

Mitä enemmän tätä miettii, sitä enemmän se korpeaa. Me täällä väännämme myyjän kanssa kieli keskellä suuta muutaman desilitran kulutuksesta, ja toisilla markkinoilla tarjotaan suoraan vaihtoehto "haluan kaiken".

Veljet, mitä mieltä olette tästä? Jos olisitte ostamassa CR-V:tä, valitsisitteko meidän tavallisen hybridin vai haluaisitteko enemmän sen ladattavan hybridiversion?